Tiedätkö mistä suola tulee ruokapöytääsi?

Tiedämme, että suola on ihmiskehon toiminnalle tärkeä aine, mutta liikaa nautittuna terveysriski. Hyvää tarkoittavat ohjeet “Kyllä suolaa syödä pitää, ettei lihakset kramppaa” ja toisaalta “Ei saa laittaa liikaa suolaa, ettei verisuonet tukkeudu”, kulkevat perimätietona sukupolvelta toiselle.

Suhtautuminen suolan käyttöön ei ole aivan mutkatonta. Terveyssuositukset ja ruokakulttuurin muotivillitykset vaikuttavat asenteisiimme ja halukkuuteemme selvittää käyttämiemme elintarvikkeiden vaikutuksia ja tuotantotapoja. Suolaan liittyy paljon kansanviisautta, mutta valitettavasti myös virheellisiä uskomuksia.

Suola kuuluu lähes jokaisen ruokapöytään ja siksi ei ole aivan sama, millaista suolaa syömme. Suomalaiset saavat suurimman osan syömästään suolasta muualta kuin kotona kokatusta ruoasta. Useimmille meistä suolaisesta ruoasta puhuttaessa tulevatkin ensimmäisenä mieleen lihaleikkeleet tai valmisruoat. Kuitenkin suurin osa suomalaisten syömästä suolasta on itseasiassa peräisin viljatuotteista: leivistä, muroista ja suolaisista leivonnaisista.

Ammattilaiset suosivat vakuumisuolaa

Jos siis suurin osa suolasta tulee kaupasta ostetuista elintarvikkeista, millaista suolaa Suomen ruokateollisuudessa käytetään? Jo yli 120 vuotta teollisuuskemikaalien kauppaa tehnyt Algol Chemicals on Suomen suurin suolan maahantuoja. Tietääkö Algol Chemicals maahantuomansa ruokasuolan alkuperän?

- Kyllä tiedämme. Tuomme Suomeen Tanskassa tuotettua vakuumisuolaa. Raaka-aineen lyhyt kuljetusmatka ja tasalaatuinen puhtaus ovat raaka-aineen tuottajan valintakriteerejämme, Myyntipäällikkö Jenni-Annika Kaikko Algol Chemicalsista kertoo.

Vakuumisuola on vuorisuolaa, joka on peräisin Pohjois-Euroopan alla 0,5 - 5 km:n syvyydessä olevasta suolakerrostumasta. Suola on peräisin ajalta, jolloin osa mantereesta oli meren peitossa. Maanpinnan noustessa ja veden haihtuessa suolakerrostuma jäi jäljelle. Suolakerrostuma on kilometrien paksuinen ja suola irroitetaan siitä porausreiän kautta voimakkaan vesisuihkun avulla.

- Tuottamamme vakuumisuola tulee kerrostumasta, joka sijaitsee noin 4 km:n syvyydessä ja on pinta-alaltaan 3 000 neliömetriä. Suolaa kerrostumassa on arviolta 30 miljardia tonnia, eli sitä riittää useiksi sadoiksi vuosiksi, Mikael Saaby Toft , Market Development & Technical Service Manager Akzo Nobelin suolantuotantolaitokselta kertoo.

Vakuumisuola pumpataan painekattiloihin, jossa painetta ja lämpötilaa vaihtelemalla erotellaan puhdas natriumkloridi. Vakuumisuola on 99,9 % natriumkloridia, kun esimerkiksi meri- ja vuorisuolan puhtausaste on vain 90-98 %.
- Tämä vakuumisuolan puhtaus on juuri se syy, miksi elintarviketeollisuus suosii vakuumisuolaa. Esimerkiksi trendituotteena markkinoidun himalajasuolan punertava väri on peräisin rautaoksideista. Elimistö ei pysty hyödyntämään epäorgaanista rautaa, joten se luokitellaan suolassa vain epäpuhtaudeksi, Jenni-Annika Kaikko selkeyttää eroja suolalaaduissa.

Uutiset

22.01.2019
Algol Chemicalsilta kotimainen ratkaisu tallien hengitysilman parantamiseksi

17.01.2019
Algol Chemicals is looking for HSEQ Manager

03.01.2019
Algolin 125-vuotisjuhlavuosi käynnistyy – Toimintaamme ohjaa vastuullisuus

28.11.2018
Uraauurtava kierrätysravinneyhteistyö Algol Chemicalsin ja Gasumin välille

12.09.2018
Algol Chemicals lanseerasi uuden tuotteen Kuninkuusraveissa

23.05.2018
Algol Chemicals yhteistyöhön aromitalo Takasagon kanssa

26.03.2018
HYET Sweet makeutusaineet saatavilla Algol Chemicalsilta

20.02.2018
Menestystarina: IGIS, Liettua

18.12.2017
Algol-konserni tukee tänä jouluna lahjoituksin kuutta eri kohdetta

07.12.2017
Asiakkaamme pitävät meistä

15.11.2017
Algol tukee Helsingin Olympiastadionin uudistustöitä

20.09.2017
Nähdään Alihankintamessuilla!

01.08.2017
Kohti entistä parempaa palvelua - Toimintaperiaatteemme

27.04.2017
Algol mukana "Älä kerro Martille" -kampanjassa

28.03.2017
Suuronnettomuusharjoitus 5.4. Algolin Espoon varastoalueella

16.03.2017
Evonik yhteistyömme piidioksidien osalta laajenee Skandinaviaan

29.11.2016
Algol Chemicalsille alan keskiarvon ylittävät pisteet laatu, turvallisuus ja ympäristöasioiden SQAS-arvioinnissa    

15.11.2016
Osallistumme suuronnettomuusharjoitukseen Turun satamassa 7.12.

18.10.2016
Algol Chemicals sponsoroi Aalto-Helsinki iGEM -joukkuetta

28.09.2016
Vastuu huomisesta -ohjelma osana arkeamme

07.09.2016
Repsolin öljyt ja voiteluaineet osaksi Algol Chemicalsin valikoimaa

03.05.2016
TMT 15®: Turvallinen ratkaisu raskasmetallien poistamiseen savukaasuista

27.04.2016
Suomen teollisuuden päästöjen vähennyttävä edelleen

10.03.2016
Algol tukee Kansallisgallerian varainhankintaa

16.02.2016
Tiedätkö mistä suola tulee ruokapöytääsi?

25.01.2016
Algol Chemicals ostaa intialaisen jakelijan

12.01.2016
Algol-konserni lahjoittaa 50 000 euroa yliopistojen varainhankintaan

18.12.2015
Käytännön turvallisuusharjoituksella toimintatavat testiin

20.10.2015
Olemme mukana FEM 2015 Kaivosmessuilla

11.06.2015
Zinco Service: Ultraääni paljastaa teräspadan halkeamisriskin

03.06.2015
Kemikaalipakkauksien uudelleenkäytössä turvallisuus huomioitava erityisesti

26.01.2015
Algol Chemicals vahvistaa Skandinavian liiketoimintaansa ostamalla Amixo AB:n

10.12.2014
Algol tukee tänä jouluna John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hanketta

22.10.2014
Harjoitus onnettomuustilanteessa toimimisesta Algol Chemicalsin Turun varastoalueella

01.09.2014
Itämeri kuntoon kunnallisia jätevesiä puhdistamalla

02.07.2014
Algol Chemicals mukana Kilometrikisassa

17.04.2014
Suuronnettomuusharjoitus Karapellon teollisuusalueella 23.4.2014

03.04.2014
Vastuullisuus kaivoskemikaalien tuonnissa Eurooppaan